
Vemmelkuja 7
Kutsuva koti Helsingin Ala-Tikkurilasta
Uusia asukkaitaan odottaa nyt vuonna 2009–2011 laajamittaisesti peruskorjattu, omalla tontillaan sijaitseva omakotitalo, jonka mainiosti toimiva pohjaratkaisu, siistikuntoiset pinnat ja tontin potentiaali luovat mitä loistavimmin toimivat puitteet asumiseen. Peruskorjauksessa talo on saneerattu käytännössä sokkelista ylöspäin, mukaan lukien talotekniikka, salaojat, ikkunat, ovet ja vesikatto sekä pinnat.
Runsaat työskentelytasot ja laadukkaat kodinkoneet takaavat keittiön käyttömukavuuden. Myös ruokailuun on luontainen paikkansa. Tilavaan olohuoneeseen on nykyisellään tehty työtila, joka on jaettavissa omaksi huoneekseen. Makuuhuoneita löytyy kaksi, joihin mahtuu juurikin kaikki tarpeellinen, lisäksi päämakuuhuoneesta on kulku suoraan suojaisalle terassille. Kylpyhuone saunoineen on siistikuntoinen ja toimiva kokonaisuus. Erillinen wc pyykinpesumahdollisuuksineen sijoittuu näppärästi eteisen yhteyteen. Säilytystiloja löytyy vaatehuoneesta, teknisestä tilasta/varastosta ja kylmästä ulkovarastosta.
Ilmalämpöpumppu pitää sisäilman juuri sopivana helteistä huolimatta. Lämmitystä on osaltaan tukemassa takka, joka tuo sekä lämpöä että tunnelmaa.
Pääosin aidattu piha-alue on nurmella helppohoitoiseksi viimeistelty. Päiväauringon suuntaan sijoittuva tilava terassi kutsuu rentoutumaan, ja palju on se kirsikka kakun päällä! Pysäköintiin löytyy paikkansa perheen molemmille autoille.
Rakennusoikeutta on jäljellä noin 120 k-m2. Tontille on siis loistava mahdollisuus rakentaa toinen omakotitalo, ja jakaa tontti hallinnanjakosopimuksella kahteen määräosaan (esimerkki tontin jakamisen mahdollisuudesta kuvissa). Lisätietoja kohteen myyjältä.
Ala-Tikkurilan kompakti asuinalue on erityisesti perheiden suosiossa, eikä ihme, sillä lähietäisyydellä siintävät niin koulut, päiväkodit, lähikaupat kuin runsaasti ulkoilu- ja harrastusmahdollisuuksiakin. Valloittavat ulkoilureitit aukeavat käytännössä kotikulmilta. Lisäksi sijainti on toimiva julkisten kulkuyhteyksien sekä autoilevan asukkaan näkökulmasta! Lähin bussipysäkki löytyy reilun 200 metrin päässä kotiovelta, Tikkurilan ja Puistolan juna-asemille on vain kävelymatka.
Tule tutustumaan ja ihastu!
Tämän kodin myy Matias, p. 040 505 4856 / matias.turpeinen@alcovi.fi
Kohteen perustiedot
Alue: | Ala-Tikkurila, Helsinki | Osoite: | Vemmelkuja 7 |
Talotyyppi: | Omakotitalo |
Koko: | 90/92,7 m² |
Huoneluku: | 3-4h+k+kph+s+wc+vh+var | Velaton hinta: | 350 000,00 € |
+ Rakennus
Rakennusvuosi (aloitettu): 1964
Käyttöönottovuosi: 2011
Lisätietoja rakennusvuodesta: Alkuperäinen rakennusvuosi 1964. Kohde on laajasti peruskorjattu vuosina 2009-2011, pl. perustus ja kattoristikot.
Rakennusmateriaali: Asuinrakennus on puurunkoinen ja -verhoiltu omakotitalo.
Kattotiedot: Harjakatto peltikatteella. Uusittu 2017.
Asuintilojen pinta-ala: 90 m²
Muut tilat: 2,7 m²
Kokonaispinta-ala: 92,7 m²
Lisätietoa pinta-alasta: Asuintilojen pinta-ala (= huoneistoala) on noin 90 m², lisäksi tek.tila/varasto, jonka koko on noin 2,7 m². Rakennuksen ala rakennuspiiruksen mukaan 103 m². Piharakennuksessa varasto noin 12 m² ja oleskelutila. Edellä mainitut pinta-alat perustuvat rakennuslupapiirustuksiin, eikä niitä ole tarkistusmitattu.
Ilmanvaihtojärjestelmä: Painovoimainen
Energiatodistus: Ei lain edellyttämää energiatodistusta. Myyjä vastaa energiatodistuksen teettämisestä ennen kaupantekoa. Arvioitu energialuokka ei ole tiedossa.
Lämmitysjärjestelmä: Sähköpatterilämmitys, sähköinen lattialämmitys, takka, ilmalämpöpumppu. Uusittu 2010-2012 (peruskorjauksen yhteydessä)
Huoneluku: 3-4h+k+kph+s+wc+vh+var
Kerros/Kerroksia: 1/1
Keittiö: Keittiön varustukseen kuuluu liesitaso, kalusteuuni, liesituuletin, astianpesukone, jääkaappi ja pakastin (uusittu 2023). Työtasot ovat laminaattia. Lattia on laattaa, seinät maalatut. Hyvin tilaa ruokailuun.
Kylpyhuone: Kylpyhuoneen varustukseen kuuluu wc-istuin, allas- ja peilikaappi, työtasoa, naulakot ja lattialämmitys (sähkö). Lattia on laattaa, seinät kaakelia ja katto paneloitu. Katossa upotetut spottivalot.
Sauna: Seinät ja katto paneloitu, lattia laatoitettu. Lauteet ja kiuas uusittu 2025.
Erillinen WC: Erillisen wc:n varustukseen kuuluu peilikaappi työtasoa, tilavaraus pyykinpesukoneelle, wc-istuin, bidee-suihku ja hyllyjä. Lattia on laattaa, katto paneelia ja seinät maalatut.
Makuuhuoneet: Makuuhuoneita on 2 kpl. Seinät on osin paneloidut, osin maalatut, lattiat laminaattia. Kiinteä kaapisto.
Olohuone: Olohuoneen seinät on maalatut, lattia laminaattia. Varaus kolmannelle makuuhuoneelle. Kulku terassille.
Eteinen Eteisen lattia on laattaa, seinät maalatut. Kiinteä peililiukuovikaapisto.
Muut tilat: Vaatehuone
Takka: Takka
Säilytystilat: Ulkovarasto, vaatehuone, lämmin varasto, kiinteät kaapistot
Muut rakennukset: Leikkimökki, vaja, varasto. Kylmä ulkovarasto, noin 12 m².
Tehdyt korjaukset: Korjauksiin liittyvät suunnitelmat ja asiakirjat ovat saatavilla. Kohde on vuosina 2009-2011 laajasti peruskorjattu pl. perustus ja kattoristikot. Kysy lisätietoja välittäjältä.
Laajakaista: Laajakaista
Muuta kauppaan kuuluvaa: Lämmitettävä palju terassilla, sälekaihtimet, rullaverhot, seinille kiinnitetyt hyllyt, ilmalämpöpumppu
Kunto: Tyydyttävä. Kiinteistö on siistikuntoinen.
Viat ja vahingot: Ei tiedossa olevia vikoja ja/tai vahinkoja.
+ Kiinteistötiedot
Kiinteistötunnus: 91-40-74-21
Tyyppi: Tontti
Tontti: Tasamaatontti, 893 m², oma. Tontin numero/RN:o: 21.
Kiinnitykset, rasitukset ja rasitteet: Kiinnitykset 442 045 euroa
Lisätietoja tontista: Loiva rinnetontti. Tontilla on rakennuspaikka toiselle omakotitalolle. Rakennusoikeutta jäljellä noin 120 k-m². Lisätietoja kohteen myyjältä.
Vesijohto ja viemäri: Kunnan
+ Muita tietoja
Kaavoitus: Asemakaava. sitova tonttijako. Kaavan mukainen käyttötarkoitus: AO Erillispientalojen korttelialue. Helsingin kaupunki, p. 09 310 1691 (vaihde), kartta.hel.fi, https://www.hel.fi/fi/kaupunkiymparisto-ja-liikenne/kaupunkisuunnittelu-ja-rakentaminen/miten-suunnittelu-et
Piha: Iso terassi etelään. Piha on autopaikkojen osalta viimeistelty hiekalla, takapihalla nurmea. Etupihalla tuijia. Takapiha aidattu puuaidoin. Ulkovesipiste. Leikkimökki, ulkovarasto.
Rakennusoikeus: Rakennusoikeutta jäljellä noin 120 k-m2.
Lisätietoja: Tie perille, sähköliittymä siirtyy.
+ Asumiskustannukset
Kustannukset: Kiinteistövero on noin 962,67 euroa vuonna 2025. Sähkönkulutus noin 12.500 kWh/vuosi. Jätemaksu noin 20 e/kerta, vesi noin 15-20 e/hlö/kk. Ostaja vastaa kaupasta menevästä varainsiirtoverosta (3 % kauppahinnasta) ja tarvittavien panttikirjojen hakemisen kustannuksista.
+ Hinta
Myyntihinta: 350 000,00 €
Vapautuu: Sopimuksen mukaan
Maksutapa: Käteinen